sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pasha

100 g voita
1 dl sokeria
500 g maitorahkaa
2 tl vaniljasokeria
2-3 rkl sitruunamehua
(3-4 rkl mantelirouhetta)
2 dl kuohu- tai vispikermaa
2-4 dl rusinoita, appelsiinikuoripaloja, sukaattia ja kirsikoita

 

1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri
2. Sekoita maitorahkan joukkoon muut ainekset, lopuksi vaahdotettu kerma.
3. Kaada seos valumaan harsokankaalla vuorattuun pasha-muottiin, kahvisuodattimeen tai siivilään (vuoraa ne myös harsokankaalla tai suodatinpussilla).
4. Laita yöksi jääkaappiin ja muista laittaa muotin alle syvä lautanen, johon neste voi valua. Kumoa pasha seuraavana päivänä ja koristele esim. hedelmillä.


Pasha kuuluu ortodoksiseen pääsiäisateriaan, mistä se on levinnyt myös luterilaiseen pääsiäispöytään.

Minulla on ollut jo monena vuonna perineenä valmistaa Pashaa pääsiäiseksi. Niin tein myös tänä vuonna.. ja tänä vuonna minulla oli myös aito puinen pashamuotti! Netistä ja keittokirjoista löytyy useita muunnelmia Pasha reseptistä, mutta ylläoleva on minun suosikkini. Jätin mantelirouheen pois, kun ruokailijana oli yksi pähkinäallergikko. Tein annoksen kaksinkertaisena eli siitä riitti pashamuotin lisäksi myös siivilään ja yhteen kahvisuodattimeen. Nam! Pasha on niin hyvää!

Onko Pasha sinulle tuttu ruoka? Pidätkö sinä siitä? 

Pääsiäisiloa

 
 
 
 
 

Hyvää pääsiäistä!

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kirjoitettu ja kansissa

Päättötyöni, jota myös insinöörityöksi kutsutaan, on nyt valmis ja kansissa. Uskomatonta, mutta totta: tämäkin onnenpäivä vielä koitti.

Tässä osa käyttämästäni lähdekirjallisuudesta.

Aloitin insinöörityöni työstämisen kesäkuun 2012 alussa. Olin intoa täynnä. Sain tehdä opinnäytetyötä työpaikalla, ja siellä sitten olinkin joka päivä, koko kesän.

Sitten tuli syksy ja opinnot jatkuivat.. ja päätin jatkaa päättötyön tekemistä kotitoimistossani työläppärillä. Tässä vaiheessa olin hyvin väsynyt työskentelyyn, ja välillä meni useampi viikko etten avannut työkonetta ollenkaan.


 Joulukuussa päätin, että insinöörityö olisi saatava loppuun, mitä pikimmiten sen parempi, ja tammikuussa starttasin melkoisen loppukirin. Työskentelin päivittäin ja välillä viikonloputkin putkeen, ja voin sanoa, että vaati sisua avata työkone sunnuntaiaamuna kahdeksalta (varsinkin, kun edellisenä yönä oli sulkenut sen vasta yhdeltä). Silloin tuntui, ettei valmista tule vaikka kuinka puurtaisin. Välillä viikonpäivät sekoittuvat keskenään ja edelleen on hieman sumuista mitä alku vuonna oikein edes tapahtui.

Syntymäpäivänäni tammikussa hain lounaaksi sushia!

Työni kannalta isoin käännekohta oli, kun ensimmäisen kerran annoin sen toisille, työstäni täysin ulkopuolisille, luettavaksi ja sain kannustavaa ja positiivista palautetta. Silloin näin toivon pilkahduksia ja oma vaatimustasoni hieman laski.

Kirkasvalolamppu antoi energiaa, teekupposten lisäksi.

Insinöörityöni valmistui reilu parisen viikkoa sitten. Viime viikolla hain työn sitomosta ja tämän viikon keskiviikkona esittelin sen opinnäytetyöseminaarissa ammattikorkeakoululla. Seminaarin jälkeen tuntui tosi hyvältä. Pitkä prosessi oli valmis ja sain lopputuloksesta positiivista palutetta. Vietin mukavat ja menevät seminaarijatkotkin.. mutta niistä ei nyt enempää. ;)

Opinnäytetyötä tehdessä ehdin haaveilla monesta "sitten kun tämä on valmis niin.." jutusta. Yksi tälläinen juttu oli iso jäätelöannos, jonka kävin jo Tennispalatsin Finnkinon jätskibaarissa nauttimassa. Voin sanoa, että maistui nii-iin hyvältä!

Nam!

Olen viime kuukausina juonut monin kertaisesti enemmän teetä kuin koskaan elämäni aikana. Loppu rutistukseen annoin itselleni myös luvan useammin ostaa coca-colaa ja suklaata. Olen hyvin kiitollinen saamastani avusta ja tuesta.. ja siitä, että ystävät ja muut ympärilläni ovat kestäneet minua, vaikka toisinaan olen ollut hyvin stressaantunut.

Opinnäytetyö on tehty, mutta insinööriksi valmistumiseni on vielä kolmen tentin päässä. Niin kaukana, mutta toisaalta niin lähellä. Jos aloittaisin insinöörityön huomenna uudelleen, tekisin monta asiaa toisin. (Onneksi) menneeseen ei kuitenkaan voi palata. Kokonaisuudessa insinöörityöni opetti minulle monia asioita. Opin lisää aiheista, joita työni käsittelee. Sietokykyni epätäydellisyyttä kohtaan lisääntyi, samoin kuin ongelmanratkaisutaito. Opin myös hieman enemmän luottamaan itseeni. Siihen, että osaan ja jos en osaa, joku muu osaa ja ei ole häpeä pyytää apua.

Olo on helpottunut, onnellinen. 
Minä tein sen. <3

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Kissakuulumisia

En ole vähään aikaan kertonut kisujen, Jonen ja Mossen kuulumisia. Silloin tällöin käyn heitä katsomassa ja nyt olen koko pääsiäisen heidän kanssaan. Yleensä mennessäni paikalle he aluksi esittävät "ei me sinua tunneta" leikkiä, mutta melko pian jää tulee murrettua ja sitten ollaan taas ystäviä.

 


Kissoille kuuluu hyvää. Mosse viettää kissanpäiviä lähinnä sisällä. Välillä pieni käy nuuhkimassa ulkoilmaa ikkunan raosta, mutta hankeen asti harvoin Mosse kastaa tassujaan. Mosse on tosi suloinen kissa: niin söpö ja aidosti onnellinen. Mosse oppi viime syksynä kehräämään ja se vasta kuulostaakin kauniilta. <3

 

Jone ulkoilee ulkohäkissä talvellakin ja niin kuin kuvasta näkyy, Jone on fyysisesti tosi hyvässä kunnossa. Jone on tosi seurallinen kissa.. ja oma-aika päivästä menee reviirin hoidossa. Onhan se erityisen tärkeää pysyä kartalla kuka talossa on koskakin. Onneksi Mosse on Jonen kaverina ja välillä käy muitakin leikkikavereita leikittämässä leluhiirillä.


Kissat useita kertoja päivässä hakeutuvat toistensa seuraan. Parhaat ystävät. 
Kullanmurut.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Tonnikala-tortillarullat

6 kpl (paketillinen) tortillakuoria
n.200g (purkillinen) tuorejuustoa oman maun mukaan esim. paprika tai aurinkokuivattu tomaatti
3 prk tonnikalaa öljyssä
1 ruukullinen lehtisalaatinlehtiä
viinirypäleitä / oliiveja

1. Levitä tortillakuoren päälle tuorejuustoa.
2. Levitä tortillakuoren päälle valutettu tonnikala.
3. Lopuksi laita päälle salaatinlehti.
4. Kääri tortillakuori rullalle.
5. Leikkaa tortillasta suupalan kokoisia paloja ja kiinnitä ne heti coctailtikulla, jotta rullat pysyvät kiinni.
6. Työnnä coctailtikkuun vielä esimerkiksi viinirypäle tai oliivi koristeeksi.
7. Tarjoile mielellään samana päivänä, jotta rullat eivät vetisty.


Tortillan sisältöä voi muuttaa oman maun mukaan, mutta täytteen määrässä on hyvä pitää mielessä kohtuus, jotta kuoret pysyvät kiinni ja helposti syötävinä. Ohjetta voi muokkailla esimerkiksi valitsemalla tortillakuorien sijaan rieskoja. Tortilloiden pääpalat kannattaa jättää itselle kokkauseväiksi.

Nämä ovat oikein hyvä tarjoiltava juhliin, joissa tarvitaan pientä suolapalaa, mutta halutaan kuitenkin pärjätä ilman haarukoita ja veitsiä. Valmistaminen on myös helppoa ja nopeaa.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

SYÖ! -viikot

Tänään ilahduin, kun postiluukusta kolahti kirje ja kirjeen sisällä oli ilmoitus, että olen voittanut 10 euron SYÖ! -lahjakortin.


SYÖ! -viikot ovat City -lehden tempaus paremman ruoan puolesta ja tempaus järjestetään keväällä ja syksyllä. Tällä kertaa Helsingin lisäksi myös Tampere ja Turku ovat mukana. SYÖ! -viikoilla tarjoillaan 10 euron annoksia ravintoloissa kahden viikon ajan (nyt 15.-28.3.2013). Tarkemmat tiedot tapahtumasta ja mukana olevista ravintoloista löytyvät City -lehden kotisivuilta: www.city.fi/syo/

Lahjakortteja arvotaan joka päivä facebookissa:
https://www.facebook.com/city.fi/app_473870442644282

Hmm, mihinköhän ravintolaan menisin käyttämään lahjakortin? Saa suositella! :)

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Sisustus Carena

Noin kuukausi sitten löysin Sisustus Carenan nettikaupan ja ihastuin siihen heti. Aivan ihania tuotteita! Sisustus Carenalla on myös varastomyymälä Seinäjoella, mutta minulle se oli tällä hetkellä liian kaukana.. joten päädyin tilamaan tuotteita netin kautta.


Ystäväni tuli mukaan tilaukseen ja yhdessä saimme tilauksen postikuluitta, kun loppusumma ylitti 60e. Tilasin tuotteet torstaina ja lähimmästä postin pakettiautomaatistani paketti oli haettavissa jo perjantaina eli palvelu oli todella nopeaa. Tuotteet olivat hyvin pakattuja ja laadukkaita ja muutenkin kaikki sujui hyvin. Olen todella tyytyväinen Sisustus Carenan nettikauppaan.


Mitä sitten tilasin? No tietenkin kaksi suloista Qualy Log & Squirrel ruukkua. 
"Altakastelevassa kukkaruukussa asustaa iloinen orava. Jos et ole muistanut kastella kukkiasi - ei lemmikkiä näy. Kun annat kukille vettä ruukun sivussa olevasta kasteluaukosta; tulee oravainenkin ihmettelemään maailmaa." 


Ruukuille on useita eri värivaihtoehtoja. Minä mietin pitkään ruskean ja valkoisen purkin välillä, mutta päädyin ruskeen, jotta ruukut olisivat ikäänkuin puunrungot. Myös ruukkujen sisäosille löytyy värivaihtoehtoja. Tottakai heti oli vaihdettava uudet ruukut käyttöön ja Nukkatyrakkini pääsivät niihin.

 

Ruukun sisällä on narut, jotka nostavat veden pohjalta kasville. Multaa laitettaessa pitää muistaa vetää narut mullan sekaan ja toisaalta jättää riittävästi narua pohjalle.



Minulla on siis kaksi uutta oranssia lemmikkiä. :) Yleensä muistan kastella kasvit säännöllisesti, mutta erityisesti toivon, että ruukkujen pieni vesisäiliö helpottaisi kastelua, kun olen useamman päivän poissa kasvieni luota.

Linnunpönttö avainnaulakko on seuraava hankintani, mutta vasta seuraavaan kotiin.

 
Eivätkö olekin suloisia? :)

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kysymyshaaste

Jokin aika sitten Aada haastoi minut (kiitos!) ja tässä olisi minun vastaukseni. :)

Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.


11 asiaa minusta:
1. Syön lähes joka aamu lautasellisen kaurapuuroa. Pidän kaurapuurosta hyvin paljon ja koen vieroitusoireita, jos en ole sitä pitkään aikaan saanut. 
2. Kotini on vain 17,5 m2 suuruinen. Pieni, mutta kodikas. 
3. Rakastan suklaata.
4. Olen samalla alalla kuin veljeni ja vanhempani.
5. Minun auton nimi on Fifi.
6. Tykkään valokuvaamisesta ja kamera on usein mukanani. Omistan digikameran lisäksi Polaroid kameran. Haaveilen järjestelmäkameran hankinnasta.
7. Leipominen on minun juttu. Toivon, että vielä joskus oppisin leipomaan Macaroneja.
8. Tykkään onnellisista lopuista. Jää parempi mieli. :)
9. Uiminen on tällä hetkellä yksi rakkaimmista harrastuksistani. Siitä tulee vain niin hyvä olo. 
10. Kissojen lisäksi minulla on ollut koira, hamsteri ja kani. Olen aina ollut hyvin eläinrakas. 
11. Minulla ja ystävälläni on oma tanssiryhmä.

 
Vastaukseni Aadan kysymyksille:
1. Mitä lukemaasi kirjaa suosittelisit muillekin luettavaksi? 
* Leena Lehtolainen: Jonakin onnellisena päivänä. Kirja on hieman surullinen, mutta koskettava ja hyvin kirjoitettu. 
2. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta "maaliskuu"? 
* Kevään korvilla. :)
3. Mistä ammennat ideoita sisustamiseen? 
* Kirppareilta, kaupoista, telkkarista ja aikakausilehdistä (esim. Kotivinkki). En erityisemmin "yritä" sisustaa tai käytä siihen aikaa, vaan ostan, jos jotain tarvetta on tai löydän jotain kaunista. :)
4. Viimeisin hankintasi kotiisi? 
* Silikoninen sydänmuotti, jonka avulla voi paistaa esim. kananmunan sydämen muotoon.
5. Minkä uuden asian haluaisit oppia? 
* Haluaisin oppia uuden kielen. Kieli voisi olla esim. ranska, saksa, kiina tai japani.
6. Mitä tämä päivä on pitänyt sisällään, millainen se on ollut? 
* Päivä on vasta aamussa eli olen herännyt ja käynyt suihkussa, syönyt aamupalan ja ollut tietokoneella. Tänään aion vielä opiskella ja käydä illalla leffassa.
7. Ostoskärry vai ostoskori? 
* Ostoskori. Yhden hengen talouden hankinnat mahtuvat siihen kätevästi. 
8. Minkä elokuvan olet käynyt katsomassa viimeksi teatterissa? 
* Vuonna 85. Sopivasti musiikkia ja toimintaa, tykkäsin. :)
9. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogiasi? 
* Kahdeksan kuukautta.
10. Lempparivärisi? 
* Vaaleanpunainen.
11. Lempisanontasi? 
* Hymy, jonka annat, palaa aina luoksesi.


Ja minä esitän kysymyksiä:
1. Mikä on lempipaikkasi ja miksi?
2. Mitä sinä harrastat?
3. Lempimuumi?
4. Mikä tai kuka on ilahduttanut sinua viimeksi?
5. Mikä on bravuurisi keittiössä?
6. Millaisia blogeja seuraat?
7. Unelmien matkakohde?
8. Mikä on päivittäinen kauneudenhoitorutiinisi?
9. Parasta kodissasi?
10. Mitä aikakausilehteä voisit suositella? Tilaatko itse jotain lehteä?
11. Jos kirjoittaisit omaelämäkerran elämästäsi, mikä kirjan nimi mahdollisesti olisi? 

 
Haastan:
* ja kaikki muut jotka haluavat tehdä / eivät ole vielä tätä tehneet. Jos haluat, voit vastata esittämiini kysymyksiin myös kommenttiin. :)

Mukavaa viikonloppua!

torstai 14. maaliskuuta 2013

Laukun kätköissä

Minulta on toivottu laukkupostausta ja tässä tämä nyt olisi, siis kaikille uteliaille. ;)


Tämä on yksi suosikkilaukuistani ja käytän tätä paljon. Vetoketju takaa tavaroiden sisällä pysymisen. Myöskin olan yli ylettyvä hihna on kätevä ja laukun tilavuus on myös plussaa. Opiskelutavaroille tämä laukku on kuitenkin liian pieni ja silloin käytän reppua tai Marimekon olkalaukkua. Toisinaan myös pikkulaukku on kätevämpi kuin tämä. Laukkuun on kiinnitettynä muumi- ja Hello Kitty heijastimet.

 

Pidän rahapussistani hyvin paljon, vaikka joissakin virallisissa paikoissa asioidessani toivoisin, että omistaisin myös virallisemman näköisen lompakon. Musta mötikkä on korttilompakko, koska kaikki etu- ja bonuskortit eivät mahdu rahapussiin. Itse asiassa korttilompakkokin on ihan tupaten täynnä.

 

Vasemmalla ja keskellä olevat avaimet ovat kotiini ja varastoihin. Oikealla on avain työpaikalle. Olen hieman neuroottinen avainten mukana olemisen suhteen, sillä kesällä unohdin ensimmäisen (ja toivottavasti viimeisen) kerran avaimet kotiin ja se säikäytti minut toden teolla. Parempi siis liikaa avaimia mukana kuin liian vähän.

 
  
Oma puhelin ja työpuhelin. Pidän erityisen paljon oman puhelimeni näppärän pienestä koosta ja reunassa olevasta musiikkisoittimesta. Myös ystävältä saamani Suomi Hello Kitty -kännykkäkoru on ihana. <3

 

Bussikortteja niin entiseen kotikaupunkiin kuin nykyiseenkin. Tampereen bussikortti ei ole aina mukanani.. Nyt se oli vain edellisen vierailun jäljiltä sattunut kassiin jäämään. Kuulokkeet ovat usein mukana, vaikka en kovin usein niitä käytäkään.

 

Laukusta löytyy myös kalenteri, muistikirja ja muistitikku. Muistitikun kirahvi avaimenperää on kissani Jone monesti varastanut (oranssi väri houkuttaa?). Muistan joskus heränneeni aamulla siihen, että Jone juoksee pois huoneesta muistitikku suussaan. Oli tosi kiva lähteä unenpöpperössä juoksemaan Jonen perässä.. ja sen jälkeen aina muistikin ettei tikkua saisi jättää mihinkään näkyville. Iso avaimenperä auttaa muistitikun löytämisessä laukusta. 

 

Purkkapussi on usein mukanani ja yritän muistaa ruokailun jälkeen sieltä purkan suuhuni napata. Mukanani on myös nenäliinoja.. Usein vielä useampi pakkaus kerralla. Mynthoneita syön melko harvoin, mutta usein ne silti mukana ovat.

 

Meikkipussi kulkee matkassa silloin tällöin. Sen sisällä on muutaman meikin lisäksi esim. särkylääkkeitä. Hello Kitty kamerapussukassa kulkee mukana kamera ja laukun pohjalta löytyi toinen kameran akku. 


 En juuri koskaan osta kaupasta muovikassia eli tästä syystä laukustani löytyy kangaskassi. Muutama kynä ja pompula laukun pohjalle myös oli kertynyt.

Laukussa olisi vielä voinut olla vesipullo, eväitä, epämääräisiä kuitteja ja post-it lappuja, huulirasva ja kännykän laturi, mutta olin ne ehtinyt jossain välissä jo poistaa. Viime kerralla siis eivät ole olleet mukana.

--

Yllätyitkö? Mitä sinun laukustasi löytyy? :)