sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pasha

100 g voita
1 dl sokeria
500 g maitorahkaa
2 tl vaniljasokeria
2-3 rkl sitruunamehua
(3-4 rkl mantelirouhetta)
2 dl kuohu- tai vispikermaa
2-4 dl rusinoita, appelsiinikuoripaloja, sukaattia ja kirsikoita

 

1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri
2. Sekoita maitorahkan joukkoon muut ainekset, lopuksi vaahdotettu kerma.
3. Kaada seos valumaan harsokankaalla vuorattuun pasha-muottiin, kahvisuodattimeen tai siivilään (vuoraa ne myös harsokankaalla tai suodatinpussilla).
4. Laita yöksi jääkaappiin ja muista laittaa muotin alle syvä lautanen, johon neste voi valua. Kumoa pasha seuraavana päivänä ja koristele esim. hedelmillä.


Pasha kuuluu ortodoksiseen pääsiäisateriaan, mistä se on levinnyt myös luterilaiseen pääsiäispöytään.

Minulla on ollut jo monena vuonna perineenä valmistaa Pashaa pääsiäiseksi. Niin tein myös tänä vuonna.. ja tänä vuonna minulla oli myös aito puinen pashamuotti! Netistä ja keittokirjoista löytyy useita muunnelmia Pasha reseptistä, mutta ylläoleva on minun suosikkini. Jätin mantelirouheen pois, kun ruokailijana oli yksi pähkinäallergikko. Tein annoksen kaksinkertaisena eli siitä riitti pashamuotin lisäksi myös siivilään ja yhteen kahvisuodattimeen. Nam! Pasha on niin hyvää!

Onko Pasha sinulle tuttu ruoka? Pidätkö sinä siitä? 

6 kommenttia:

  1. Enpä oo koskaan edes maistanut minkäänlaista pashaa, mutta uskoisin tuon olevan hyvää, kun reseptissä on sokeria, voita ja kermaa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, pasha on tosi hyvää. :) Se ei kuitenkaan ole mitenkään liian makeeta.

      Poista
  2. Minkään en ole koskaan pashaa tehnyt, mutta tuo muotti on kyllä niin kaunis! Aivan upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pasha ei ole kovin vaikeaa valmistaa eli suosittelen kokeilemaan! Ilman muottiakin pärjää kahvisuodattimilla ja siivilöillä. Muotti on kyllä oikea aarre! :)

      Poista
  3. Vastavierailulla täällä sinun blogissa :) kivalta vaikuttaa, ihailen erityisesti noita sun Hello Kitty -juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Mukavaa, että tulit käymään täälläkin. :) Hello Kitty kuvat on niin ihania! Voisin joskus tehdä Hello Kitty postauksen tavaroista. Niitä tavaroita on kertynyt..

      Poista