maanantai 29. heinäkuuta 2013

Irtisanominen

Tänään irtisanoin asuntoni Helsingissä. Olen tiennyt jo muutaman viikon irtisanomisesta, mutta vitkastellut virallisen lomakkeen jättämisen kanssa. Tänään sain sen kuitenkin tehtyä ja 31. elokuuta tämä ei ole enää minun kotini vaan jonkun toisen.

Olen saanut avaimet uuteen kotiin ja vienyt sinne jo hieman tavaroita. Varsinainen muutto tapahtuu elokuussa. On ollut mukavaa pakkailla tavaroita ja löytää vaikka mitä "ai omistanko tälläisenkin" -juttua (..halpaa "shoppailla" omissa varastoissa..). Uudessa kodissani olen viettänyt jo viisi yötä. Paikka tuntuu mukavalta, kodilta.

Ehkä juuri se uuden kodin kodikkuus helpottaa eroahdistusta vanhasta kodista. Vanha koti on ollut hyvä koti nämä kuusi vuotta, mutta nyt on aika lähteä eteenpäin. Tuntuu haikealta, mutta myös toiveikkaalta ja iloiselta. Uudessa kodissa on tiedossa tilaa, mikä tarkoittaa sitä, että saan monet ihanat vanhaan asuntoon mahtumattomat tavarat esille ja käyttööni. Myös uuden asunnon rauhallisuus tuntuu hyvältä. Kirjoitin taannoin muuttohaaveistani merkinnän. ja olen ihan riemuissani siitä miten monet niistä haaveista on toteutumassa uudessa kodissa! :)

Irtisanomislomakkeen jättämisen jälkeen palkitsin itseni sushilounaalla ja tarroilla. Tarroihin käytin syntymäpäivälahjaksi saamani Accessorizen lahjakortin loppuun.


Vielä ennen muuttoa pitäisi hoitaa kaikenlaisia käytännön järjestelyjä pakkailuiden ja muuttamisen lisäksi. Läksiäisten järjestäminen on ollut mielessä, mutta en ole vielä lopullisesti päättänyt toteutanko ne vai en. Hmm.. Tuparit ainakin tulevat, sitten aikoinaan syksyllä. :)

Kotimatkalla autoradiosta soi tämä kesäbiisi:



Vielä on kesää jäljellä, todellakin! :)

torstai 25. heinäkuuta 2013

Seitsemän tassua ja Penny

Muumijutut eivät suinkaan ole ainoa asia mitä minä kerään! Yksi keräilykohteistani on Seitsemän tassua ja Penny -kirjasarja. Sain nuorena Sisters Clubin kautta kaksi sarjan kirjaa ja myöhemmin luin kirjaston kautta muut sarjan osat. Keräämisen aloitin vuonna 2006, kun satuin löytämään kirjoja halvalla kirpputoreilta. Nyt koossa on melkein koko sarja!

Seitsemän tassua ja Penny -kirjasarjan on luonut itävaltalainen kirjailija Thomas Brezina. Osia sarjaan on ilmestynyt 37 kappaletta ja näistä 28 on käännetty suomeksi.

Kirjasarjan päähenkilö on 14 vuotias Penelope "Penny" Moosburger, joka on luonteeltaan temperamenttinen, rohkea ja eläinrakas. Moosburgerin perheeseen kuuluvat isä Matthias, äiti Margit, isoveli Kolumbus ja pikkuveli Romeo. He asuvat vanhassa sepän talossa laaksossa kaupungin ulkopuolella. Talon ensimmäinen kerros toimii lähinnä perheen isän eläinlääkärin vastaanottona. Perheen taloudenhoitaja on erikoislaatuinen punkkari Ivan ja eläinlääkärin vastaanotolla auttaa taitava Elvis (oikea nimi Franz). Moosburgereiden piha-aitauksessa majailee muiden muassa kaksi aasia, kanoja, riikinkukkoja ja kaksi vuohta, jotka Pennyn isä on pelastanut teurastukselta. Pennyllä on kaksi koiraa: elokuvakoira Robin, jonka omistaja Susan halvaantui kuvauksissa, sekä temppelikoira Milli, joka heitettiin liikkuvasta autosta ja jonka Penny pelasti. Kirjat kertovat Pennyn ja perheen elämästä iloineen, suruineen ja jännittävine seikkailuineen.

Kirjasarja on siis kirjoitettu nuoremmille kuin minä.. vaikka toisaalta en tunnekaan olevani liian vanha niitä lukemaan. Fontti on hieman isompaa ja kerronta helpohkoa. Eläinrakkaana tykkään erityisesti kirjasarjan eläinaiheista. :)


Sarjaan kuuluu tällä hetkellä seuraavat kirjat (tummennetut minulta vielä puuttuvat):

1. Koiranelämää
2. Myrskytuuli vaarassa
3. Kamppailu vapaudesta
4. Väärinkäsityksiä
5. Varokaa pyydyksiä
6. Kieroa peliä
7. Katalaa kemiaa
8. Hyytävä seikkailu
9. Sikamainen juttu
10. Vaarallinen kevät
11. Täpäriä tilanteita
12. Pikkuiset pulassa
13. Yhtä apinasirkusta
14. Petolliset ystävät
15. Valaita ja valheita
16. Salaperäinen ihailija
17. Outoja sattumia
18. Uusi ihastus
19. Susimetsän salaisuus
20. Heikomman puolella
21. Helliä tunteita
22. Kissapedot karkuteillä
23. Hulluttelevat pingviinit
24. Viidakon lait
25. Mikä mieletön perhe!
26. Norsut koulunpenkillä
27. Ihastuneet koalat
28. Eläinkoti pulassa



Haluaisin vielä joskus omistaa koko sarjan. Saa tarjota, jos sinulla ylimääräisiä Penny -kirjoja pyörii! :)

Merkintää muokattu 12.10.2017: Minulta puuttuu sarjasta enää Eläinkoti pulassa -kirja!

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kuumalle hiekalle, käymme kohti rantaa!

Matkalla oli niin mukavaa! Kahdentoista päivän aikana kiersimme ystäväni kanssa Suomea länsirannikkoa ylös Kalajoelle saakka ja sitten itärajaa pitkin alas takaisin Helsinkiin. Yövyimme teltassa, muutamaa yötä lukuunottamatta. Säät siis suosivat! Näimme ja koimme paljon, sekä tutustuimme moniin uusiin paikkoihin, missä emme olleet aiemmin käyneet.


Vierailukohteita bongasimme esitteiden, internetin ja tienvarsikylttien lisäksi Genimapin Matkan varrella koko perheen matkailukartasto -kirjasta. Veljeltäni lainassa ollut kirja on vuodelta 2005, enkä tiedä onko siitä julkaistu uudistettua painosta (vanhuuden huomaa lähinnä muuttuneista puhelinnumeroista). Kirjassa on kattavasti infoa käyntikohteista, reiteistä ja majoituksesta ja voin lämpimästi suositella kirjaa kaikille Suomimatkailijoille. Ainakin meillä olisi monta upeaa kohdetta jäänyt näkemättä ilman kirjan vinkkejä! :)


Vierailimme muun muossa näissä kohteissa:

♥ Pyhän Birgitan kirkonrauniot, Vihti
♥ Mustion linna, Raasepori
♥ Hanko
♥ Raasepori
♥ Raaseporin linna, Raasepori
♥ Billnäsin ruukki, Raasepori
♥ Fiskarsin ruukki, Raasepori
♥ Turku
♥ Vanha Rauma
Sammallahdenmäen röykkiöhaudat, Rauma
♥ Yyteri, Pori
♥ Juseliuksen mausoleumi, Pori
♥ Pirunpesä, Jalasjärvi
♥ Tuurin kyläkauppa, Tuuri
♥ Kristiinankaupunki
♥ Ulrika Eleonoran kirkko, Kristiinankaupunki
♥ Raippaluodon silta, Mustasaari
Vaasa
♥ Södersfjärden, Sundom
♥ Pietarsaari
♥ Kalajoen hiekkasärkät, Kalajoki
♥ Suomen keskipiste, Piippola
♥ Paltaniemen kuvakirkko, Kajaani
♥ Kuhmo
♥ Suomen ja Venäjän raja, Ilomantsi
♥ Joensuu
♥ Kiteen eläinpuisto, Kitee
♥ Mykkiinkivet, Parikkala
♥ Suomen suurin hiekkalinna, Lappeenranta
♥ Kotka
♥ Hamina
♥ Loviisa   
(+ vaikka mitä muuta!)

Kuvia kertyikin yhteensä lähes 1300 eli kaikkea en taida julkaista täällä. Voisin kuitenkin kirjoittaa matkasta osissa. Olisiko jotain toivetta mistä erityisesti haluaisitte kuulla? :) 


 Aurinko paistaa ja heinäkuu on vasta puolessa välissä! JEE!

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Pitkä kuuma kesä ja mä aion elää sen!

Olen löytänyt uuden kodin, mihin muutan parin kuukauden sisällä. Kaikkea uutta jännää siis tiedossa! :)

Ennen muuttoa, tarkemmin sanottuna huomenna, lähden lomamatkalle ystäväni kanssa. Tämä taitaa olla meidän neljäs Suomi-matka, mutta toivottavasti ei viimeinen. Viime vuonna kävimme pitkällä Pohjois-Norjassa, mutta nyt yritämme pysyä alempana keskittyä Suomen rannikkoalueisiin. Toki ikinä ei voi tietää mihin tiet meidät johtavatkaan. :) Matkustamme autolla ja mukana on teltta, retkikeitin, bikinit ja aurinkovoide (ehkä vähän muutakin, ainakin yli 100 kohtaa sisältävän tavaralistan mukaan). Minusta ei siis välttämättä täällä muutamaan viikkoon kuuluu.. mutta palaan kyllä, ennemmin tai myöhemmin. :)

 
 Nauttikaahan kesästä ja muistakaa syödä paaaljon jäätelöä!

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Pihlajasaari

Viime viikolla kauniin aurinkoisena päivänä matkustin ystäväni kanssa rannalle Pihlajasaareen. Käynti siellä oli minulle ensimmäinen, mutta toivottavasti ei viimeinen, sillä tykkäsin paikasta tosi paljon!


Matka alkoi Helsingin etelärannalla aivan ravintola Carusellin läheisyydessä sijaitsevasta Merisatamasta. Lautta Pihlajasaareen liikennöi tunnin välein, tosin aurinkoisina päivinä myös puolen tunnin välein. Edes takaisin matka kustantaa yhteensä 5,50e ja matka kestää noin 10 minuuttia. Mikäs sen mukavempaa kuin istua kannella raikkaassa tuulessa ja katsella merta! :)


Pihlajasaari on entinen huvilasaari, joka on nykyisin helsinkiläisten monipuolinen ulkoilualue. Sen luonto koostuu kallioista, metsiköistä, lehtomaista sekä kallio- ja hiekkarannoista. Monipuolinen luonto, hyvä sijainti ja toimivat palvelut ovat tehneet Pihlajasaaresta helsinkiläisten suosituimman ulkoilusaaren. Auringonpalvojia houkuttelevat erityisesti Pihlajasaaren hiekkarannat. Useat saaren rakennuksista ovat suojelukohteita.


Me rantailimme aluksi hiekalla. Hiekkarantaa Pihlajasaaressa riittää.. ja hiekka on ihanan hienoa. Myöhemmin saarta kiertäessämme päädyimme makoilemaan myös aurinkoisella kalliolle. Samalla näimme Helsingissä pyörähtäneet loistoristeilijät ja lukuisia purjelaivoja. Pihlajasaaressa on myös teltta-alue, ravintola ja kahvila. Meillä oli kuitenkin omat eväät mukana, jotka sisälsivät tällä kertaa lähinnä herkkuja.

 

Useampi tunti kului rannoilla.. ja vielä lauttaa odotellessa päätin pulahtaa uimaan. Ranta oli melko matala, mutta hiekasta sileä. Vesi tottakai oli lämmintä! :)


Suosittelen ehdottomasti Pihlajasaarta! Kaunis pikkusaari ihan Helsingin lähellä. 
Hienoa hiekkaa, kauniita kallioita, ihana meri..