sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Meidän häämenu ja pitopalvelu

Pitkästä aikaa kirjoitanpa häistämme, joista on pian jo 1,5 vuotta! Aika on mennyt hurjan nopeasti, vaikka kieltämättä todella paljon on tapahtunut häiden ja nykyhetken välissä.

Meidän pitopalvelun valinta ja häämenun rakentaminen ei ollut aivan yksinkertainen projekti, voisinpa sanoa, että se oli yksi häiden vaikeimmista. Perheessäni on järjestetty lukuisia juhlia, mutta yhtä vakituista pitopalvelua meille ei ollut muodostunut, tai no, jossain vaiheessa sellainen jo oli, mutta ko. pitopalvelu vaihtoi omistajaa ja lopulta lopetti toimintansa. Meillä oli perhejuhlista kokemuksia myös pitopalveluista, jotka saapuivat myöhässä kastikkeet ja kakut autoon kaatuneena.. ja se oli se kauhukuva mitä emme halunneet häihimme. Tavoitteemme oli löytää ammattitaitoa, jotta pitopalvelu ei olisi se asia, josta hääpäivänä tarvitsisi stressata. 


Eli meidän piti aloittaa pitopalvelun valinta tyhjästä ja aloitimmekin sen lähettemällä sähköpostilla tarjouskyselyjä eri firmoille 14 kk ennen hääpäivää. Vastaukset olivat hyvin erilaisia: osasta tuli heti vastaus menuehdotuksen kanssa, osasta soitettiin ja joistain jäi vastauksia tulematta. Mielenkiintoisin puhelu oli eräästä pitopalvelusta, josta todettiin, että heidän pitopöytäänsä kuuluu kaikki tarvittava, mutta sen tarkemmin he eivät osaa siitä kertoa. Ymmärrätte varmaan, etten voinut heitä valita, vaikka hinta huomattavasti edullisin olikin. Huomasin myös, että lähipiirillä oli erilaisia mielipiteitä ja ennakkoluuloja hyvinkin paljon.. Siinäpä oli työnsarkaa etsiä firmaa ja menua, joka miellyttäisi itseä, ehkä vähän muitakin ja vieläpä vakuuttuisimme oikeasti heidän ammattitaidostaan.


Lopulta me päädyimme Tamperelaiseen 4Catering (http://4catering.fi/) pitopalveluun, joka toimii yhteistyössä Ravintola 4 Vuodenajan sekä Nygrenin Kalaherkkujen kanssa. Kokemuksia meillä ei heistä aiemmin ollut. Luimme netistä monia positiivisia kommentteja heidän toiminnastaan niin pitopalvelun kuin ravintolankin osalta. Erityisesti pidin siitä, että he hyvin ammattitaitoisesti olivat alusta asti yhteydessä, ehdottelivat itse menun eri vaihtoehtoja, muokkasivat menua toiveidemme mukaan ja jaksoivat vastata moniin epäilevän morsiamen sähköposteihin. Lisäksi sovimme tapaamisen muutamaa kuukautta ennen hääpäivää ja oli hyvä juttu vielä kasvotusten käydä asiat lävitse.

Eniten lähipiiriltä sain etukäteen epäilyjä ruoan hinta-laatusuhteesta. Kohtasin myös ennakkoluuloja ruoan riittämisestä ja mahtaako Tamperelaisen pitopalvelun ruoka olla "maalaishäihin" soveltuvaa vai tuleeko sieltä nyt jotain pieniä gourmet-annoksia. Jälkeenpäin vähän jopa huvittaa se säädön määrä mikä ruoasta saatiin etukäteen aikaiseksi.


Joka tapauksessa olimme kokonaisuutena hyvin tyytyväisiä 4Cateringin toimintaan. Astiat toimitettiin toiveidemme mukaan edellisenä päivänä ja tarjoilijat ja ruoat saapuivat juhlapäivänä ajoissa paikalle. Heidän hintaansa myös kuului kokin läsnäolo ruokailun aikana ja mielestäni se teki tarjoiluhetkeen kivan lisän, kun kokki oli paikan päällä kertomassa menusta. Menu vastasi toiveitamme, sekä ruokaa oli riittävästi ja runsaasti. Ruoka oli oikein maukasta ja ruoasta saimme paljon kehuja. Heidän tarjoilijat olivat myös ammattitaitoisia, hoitivat työnsä sulavasti ja varmasti. Kaasot myös kehuivat pitopalvelua: eräs morsian, kun oli tainnut heille ennalta kertoa huolistaan pitopalvelun osalta ja kaasot olivat luvanneet pelastaa senkin tilanteen tarvittaessa. Onneksi juhlapäivänä kenenkään meistä ei tarvinnut stressata pitopalvelun toiminnasta, vaan kaikki hoitui ikäänkuin huomaamatta.


Jos jotain miinusta haluaa sanoa niin olisin tarjoiluastioissa toivonut myös jalallisia vaihtoehtoja, joka olisi mahdollistanut ruokien monipuolisemman asettelun. Kysyin näitä astioita etukäteen, mutta niitä ei ollut heidän tarjoiluihin saatavilla. Toki jos olisin oikeasti halunnut, olisin itsenäisesti voinut hommata nuo astiat. Myöskin minua (ja hyvin todennäköisesti myös lähipiiriäni) olisi rauhoittanut, jos olisi etukäteen ollut tiedossa henkilö, joka vastaa tarjoilusta ja on myös paikalla tarjoiluiden ajan. Ennen hääpäivää sain pyynnöstä henkilön numeron, joka oli vastuussa, mutta hän ei ollut paikalla meidän juhlissa. Herätti siis epävarmuutta, kun ei tiennyt etukäteen mitään tarjoilijoista ja ohjeet heille menivät välikäden kautta. Hyvin kuitenkin tarjoilijat toimivat. Huomasin tasan yhden jutun, mistä oli ennalta sovittu, mitä he eivät hoitaneet.. ja todennäköisesti vieraat eivät huomanneet edes sitä.


4Cateringin hinta oli myös kilpailukykyinen eli emme valinneet kalleinta eikä edullisinta pitopalvelua. Menulle oli hinta per vieras, lapsivieraat olivat eri hinnoiteltuja, mutta ruoka-aineallergisille sisältyi samaan hintaan tarvittavat korvaavat ruoat. Menun hintaan sisältyi kokki ruokailun ajaksi sekä tarvittava astiasto. Tarjoilijoista oli eri tuntiveloitus, joka alkoi heidän juhlapaikalle saavuttua ja päättyi auton pihasta lähdettyä (eli erillistä hintaa matka-ajasta ei ollut). Tarjoilijoita meillä oli kolme ja se riitti hyvin noin sadalle vieraallemme.


Tässä meidän häämenu:
- Marinoituja kasviksia, hunajakirsikkatomaattia ja salaattia
- Keitettyjä ja puolitettuja kananmunia (kananmunat toimitimme itse)
- Kutunjuustoa (kutunjuuston toimitimme itse)
- Graavilohta Kauppahallin tapaan ja marinoitua fenkolia
- Lämminsavulohta
- Minttu-meloni-fetasalaattia
- Naudan paahtopaistia ja piparjuurikreemiä
- Mallaslimppua, vaaleaa maalaisleipää ja voita
- Ylikypsää porsaanposkea timjamikastikkeessa
- Lihapullia
- Kasvisgratiinia
- Tilliperunoita
Ruokajuomina: vesi, maito ja kotikalja

Häämenun jälkeen myöhemmin illalla oli kahvitarjoilu, jonka myös pitopalvelu hoiti. Hääkakun olimme erikseen tilanneet Purppuranhelmen kautta (merkintä hääkakustamme löytyy täältä: https://kissojenvaltakunnassa.blogspot.fi/2017/07/meidan-kisuhaakakku.html)

Täytyy myöntää, että olin itse hääpäivänä niin perhosia masussa, etten tuntenut nälkää koko päivänä. Muistan kuitenkin, että nälättömyydestä huolimatta söin ison lautasellisen oikein hyvää ruokaa. Pitopalvelun valinta osui meillä nappiin ja voin lämpimästi suositella 4Cateringia myös muille!


Kuvat: Jarno Laine / Silverframe

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti